Arkitottelevaisuusjatkokurssi

Arkitottelevaisuusjatkokurssi on tarkoitettu arkitottelevaisuuskurssin käyneille koirille.
Kurssilla opitaan paljon uutta erilaisista harrastuksista ja arkitottelevaisuuteen liittyvistä asioista, lisäksi vahvistetaan aikaisemmin opittuja asioita. Kurssi parantaa ohjaajan ja koiran välistä suhdetta, sekä kontaktia. Opitaan ymmärtämään koiraa paremmin; mitkä asiat vaikuttavat sen oppimiseen, kuinka koira oppii ja miten se saadaan nopeinten oppimaan ja toimimaan halutulla tavalla.
Tottelevaisuus liikkeitä, joista on paljon hyötyä myös arkielämässä, käydään läpi. Lisäksi käydään kaupungilla harjoittelemassa käyttäytymistä, kontaktia ja liikkeitä. Tavoitteena on koira joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa, ja jonka kanssa on hauskaa puuhailla. Eri harrastuksia kokeilemalla on helpompaa löytää laji joka sopii juuri sinun koirallesi.
Kurssilla perehdytään muutamien ongelmien poistoon, esim. päin hyppiminen.
Kurssin hinta 119 e sisältää 7 koulutuskertaa ja kurssimateriaalin. Kurssille otetaan 4-6 koiraa.
119 e/koirakko
Seuraava kurssi alkaa: Loka-marraskuussa Puistolan peruskoulun parkkipaikalla ti 11.10-8.11 klo 19.30-20.30, ti 15.11 klo 19.30-20.30 Malmilla kaupunkikerta ja hakuharjoitukset Ojangossa la 19.11 klo 10-11.
Ilmoittautumiset:
iida_at_koiranonni.com
050-3412752
