Kuka olen?
Olen Iida Koskenniemi, 25-vuotias koiranomi Helsingistä. Kävin 1,5- vuoden yksityisen koiranomi-koulutuksen Paraisten Folkhögskolanilla syksystä 2005 jouluun 2006. Opettajanani toimi koiranomi Paula Speer ja monia vierailevia kouluttajia kuten Janita Leinonen (agility), Mats Holmström (vaihtoehtoiset hoitomuodot, kiropraktiikka), Leena Piira (vaihtoehtoiset hoitomuodot, fysioterapia ja osteopatia). Vierailimme opaskoirakoululla, tullin koirakoululla ja poliisikoirakoululla. Olen käynyt kasvattajan peruskurssin, agility- sekä tokokoulutusohjaajakurssin. Koulutus oli antoisa ja työn kautta olen oppinut jatkuvasti lisää.
Valmistuttuani olen käynyt mm. Bob Baileyn luennolla naksutinkoulutuksesta, Vappu Alatalon sekä Patricia Hirnin vetämällä hyppytekniikkaseminaarissa ja Patricia Hirnin agilitykoiran fyysisestä kunnosta huolehtimis luennolla. Osallistuin myös koiranomeille järjestettyyn Royal Caninin ja Orionin koulutustilaisuuteen. Osallistuin 03.08.08 Sanna Alanderin kahden tunnin koulutukseen, jossa opeteltiin mm. keppien opettamista ja irtoamista. Näillä opeilla olen saanut Ronjan keppejä nopeammiksi :)!
08.-10.08.08 otimme osaa ATD:n leirille, jossa kouluttajina toimivat agilityssä Tuija Kokkonen ja Essi Saarela. Tokoa/tottista kouluttivat Susanna Mölsä ja Teija Juntto. Sain paljon hyviä neuvoja eri lajeihin kummallekin koiralle. Mölsän Suski neuvoi Ronjan motivoinnissa ja Macin jääviä liikkeitä sekä seuraamista. Junton Teija neuvoi luoksetulon pysäytyksien opetusta sekä paljon asioita kisaamiseen liittyen. Agilityssä teimme Saarelan Essin radalla Macin kanssa erityisesti töitä takaa leikkausten kanssa. Kokkosen Tuijan radalla opeteltiin jaakotusta, sylikäännöstä ja piemää putkikulmaa. Leiri oli hyvin inspiroiva ja antoisa kokonaisuus!
08.09.08 Kävin seuraamassa Sveitsin agilitymaajoukkueen jäsenen Marco Mouwenin koulutusta Purina-areenalla. Olin kuunteluoppilaana, kun sopivan tasoista ryhmää kummallekaan koiralleni ei syntynyt. Sain paljon irti kuuntelemalla ja piirtämällä ratoja ylös! Hänen ratoja edellisinä päivinä seuranneena oivalsin paljon, mitä hän tuomarina hakee kilpailijoilta radoillaan. Hän opetti ajattelemaan rataa hieman pidemmälle, jotta jossain kohdassa antamalla koiralle tilaa kääntyä, voi säästää paljon aikaa ja saada suoremman linjan esim. seuraavalle 3 esteelle. On parempi sekä nopeampi kääntää koiraa vain yhdessä kohdassa kahden sijaan. Tiukka kurvi ei ole aina paras ja oikea vaihtoehto, jos laajemmalla kaarroksella saavutetaan etua seuraavia esteitä lähestyttäessä.
Kesä 2009 osallistuimme ATD:n tokojoukkueen kanssa Riitta ja Pekka Korrin tokovalmennukseen. Sain paljon hyviä vinkkejä Macin opettamiseen.
7.9.2009 Osallistuin hollaintilaisen Ronald Mouwenin koulutukseen Macin kanssa. Oli hyvin antoisaa ja havaittavissa oli saman tyyppisiä piirteitä kuin Marcon opeissa. Opettelimme hyppytekniikkaa, sillä viikonlopun kisoissa ratahenkilönä kuulin, kun tuomari totesi suomalaisista koirista, ettei kaikilla ole hyppytekniikka kunnossa eikä täten pysty suorittamaan ratoja oikein. Samoissa harjoituksissa opetettiin koiralle hallintaa ja irtoamista sekä yhdellä bouncella hyppäämistä. Mac oli päivän jälkeen aivan päästään pyörällään, kun tuli niin paljon uusia asioita yhdellä kertaa.
Erilaisiin koulutuksiin osallistumisen lisäksi pyrin seuraamaan alan lehtiä ja tuoreinta kirjallisuutta koiriin liittyen. Tilaan koiramme-, Lapinkoira-, Borderkelpie- sekä Canis-lehteä.
Kiinostus koiriin alkoi jo pienestä tytöstä. Olen kouluttanut, ulkoiluttanut ja hoitanut muiden ihmisten koiria yli kymmenen vuotta ennen oman koiran saamista, kun en perheen allergian vuoksi saanut omaa. Kiinnostukseni koiriin kasvoi ja valmistuin 1999 keväällä 4H-dogsitteriksi. Hoitokoirien kautta olen oppinut paljon erirotuisista ja -luonteisista koirista.
Ensimmäisen koirani (Suomenlapinkoira Ronja eli Lumikummun Carla synt. 14.10.2004) hankin heti, kun pääsin muuttamaan pois kotoa. Asuimme kihlattuni kanssa kaksi päivää ilman koiraa :). Ronjan kanssa harrastamme agilityä ATD:ssä, tokoa ja hakua ajan riittäessä Lappalaiskoirien ryhmässä. Teen lyhyitä jälkiä Ronjalle silloin tällöin. Myös muita lajeja olisi mukava kokeilla. Aika ei vain taida riittää.
Ronjan kanssa olen käyttänyt kouluttamisen apuna paljon naksutinta ja me molemmat nautimme harjoittelusta positiivisen vahvistamisen avulla. Erilaisten temppujen ja tokoliikkeiden opettelu on hauskaa. Naksuttimen avulla moni muuten vaikeasti opetettava asia on lähtenyt sujumaan, kuten esimerkiksi koiran luontaisen etäisyyden lyhentäminen ohjaajaan nähden. Ronja on itseäinen koira, jolla on omaa näkemystä asioista ja joskus mielenkiintoiset asiat ovat olleet turhan kaukana. Niinpä lähdin opettamaan lähellä pysymisen olevan kannattavamaa kuin muut houkutukset.
Koiranomiopinnoissa menestyin hyvin ja haluan edelleen oppia uutta koirista, erityisesti minua kiinostaa ongelmakoirat. Keskiarvoksi kaikista osa-alueista sain 4,1, kun arvostelu oli 1-5. Puolet arvosanoista oli viitosia :)!
Tammikuussa 2008 laumaan liittyi kauan haaveilemani bordercollie uros Mac (Cabaroo Vegas Vic synt. 10.11.2007). Mac opettaa minulle koko ajan uutta, onhan uroksilla ihan omat juttunsa ja bordercollie rotuna on hieman erilainen kuin lapinkoira. Olen hyvin tyytyväinen rotuvalintaani ja yksilönä Mac on hyvin reipas, rohkea ja iloinen koira. Aloitimme agilityn alkeet ATD:ssä Macin ollessa 5,5 kk. Harjoitukset ovat edenneet lupaavasti ja kehityksen jatkuessa samaa rataa, saan Macistä hyvin nopean ja taitavan kisakaverin agilityyn. Tokon alkeita olemme harjoitelleet 10 viikkoisesta 5 kk asti Macin kasvattajan Katja Tammisen opastuksella. Nyt olemme keskittyneet enemmän agilityyn, mutta jonkin verran olemme harjoitelleet tokoakin. Kesän myötä Mac on saanut uida paljon mökillä.
Mac on edennyt harrastuksissaan ja saanut oikeuden kilpailla tokon avoimessa luokassa. Harjoittelemme agilityä joka viikko ATD:ssä.
